Etäinen ja vaikea runous

Olen alkanut opetella runojen lukemista. Kaikkein eniten siksi, että runous tekee hyvää omalle kirjoittamiselleni. Runojen tiiviydessä ja ilmaisuvoimassa on paljon sellaista, mistä proosan kirjoittamisessakin voisi hyötyä.

Lukemisen lisäksi olen opetellut runoja kuuntelemalla sekä niitä että niiden analysointia esimerkiksi Teos ja Tulenkantajat -kirjakaupan mainioissa Runoraati-illoissa. On mahtavaa, kun joku auttaa avaamaan runot. Ja kun avaajia on useampi, ne aukeavatkin monella tavalla.

Siinä onkin syy siihen, miksi runot tuntuvat minusta vaikeilta ja vierailta. En ole tottunut lukemaan uudelleen ja uudelleen. Makustelemaan ja maistelemaan. Ajattelemaan lukemaani. Luovutan helposti, jos en heti tajua.

Ja siinä onkin syy siihen, miksi en jaksa perehtyä. Kuvittelen, että runoja täytyisi aina pystyä ymmärtämään. En osaa lukea ymmärtämättä. Jos en ymmärrä, ajattelen että paska minä tai että paska runo.

Yritän silti ja olen löytänytkin ihania hetkiä, sanoja ja lauseita. Uskon, että yrittäminen kannattaa.


Jälkikirjoitus:
Mieleen tuli muisto yläaste- tai lukioajoilta. Tehtävänä oli tulkita runo Keijujen kuningas. Muistan sen tunteen, kun tajusin tuon runon. Muistan, että se oli todella riemukasta. Näin aikuisen näkökulmasta tuntuu vähän hassulta, koska Keijujen kuningas avautuu varmasti aika helposti kaikille, jotka sen vaivautuvat lukemaan, mutta silloin nuorena huomasin, että pystyn ymmärtämään runoja.

Tässä nyt kuitenkin runo, jonka silloin ymmärsin. Tärkeä muisto, jonka tunne kannattaa runo-opiskelussani pitää mielessä.

Ken ratsain ulkona yössä lie?
Läpi viiman ja yön isä lastaan vie;
isä piltin on kietonut kainalohon
syli suojan suo, syli lämmin on.

Pääs peität – mi, laps, sua peljättää?
Isä, keijujen kuningas – etkö nää?
Sa kruunun ja laahuksen nääthän tuon?
Se on, lapsi kulta, vain sumua suon. 

"Tule, armas laps, sinut kanssani vien!
Me leikimme kauniisti kaiken tien;
kukat kirjavat viittovat virran luo,
puvut kultaiset äitini sulle tuo."  

Isä, kuuletko, etkö sa kuule, kuin 
mua kutsuu se kuiskivin houkutteluin?
Laps, etkö jo tyynny, jo viihtyä voi?
Vain kuivissa lehvissä tuuli soi. 

"Tule pois, soma poikanen! Tuttuaan
tytärparveni valmis on vaalimaan;
kisat yölliset kitää ja keinuttaa,
unin tanhu ja laulu sut uinuttaa." 

Isä, katso, tuolla sen tyttäret nään!
Mua viitaan viittovat synkeään.
Sen, poikani, tarkoin ma nähdä voin:
pajut harmaat, vanhat ne huojuu noin. 

"Mua, laps, sulomuotosi houkuttaa;
sinut ryöstän, jos suosioll' en sua saa.
"Isä, auta, jo keijujen kuningas vie!
Isä, voi, mitä mulle hän tehnyt lie? 

Isä kauhuin kannusti ratsuaan,
laps voihkiva, houriva rinnoillaan,
hädin tuskin saavutti kartanon,
käsivarrella lapsi jo vainaa on. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi blogi

Hehkutusta!

Tämä rasittava kehoni