Aina sopivasti syyllinen olo

Tuskailin eilen sen kanssa, että en tehnyt mitään hyödyllistä. Luin koko aamun kirjaa ja siinä lukiessani venyttelin itseäni. Kissat ja koira pyörähtivät aina välillä kainalossa tai vatsan päällä rapsuteltavina. Mieskin piipahti silloin tällöin lähettyvillä.

Ja aivan koko ajan minulla oli tunne, etten tee mitään järkevää. Aivan hölmöä! Kun samaan aikaan pitää huolta sekä kirjallisesta sivistyksestään että kehostaan ja vielä perheestään, on aivan täysin hyödyllisen tekemisen ytimessä. Silti olisi pitänyt olla jollain tapaa tuottavampi. Oli todella syyllinen olo.

Minua todella ärsyttää, että löydän itseni niin usein potemasta syyllisyyttä rauhallisista hetkistä. Se ei tunnu etuoikeudelta, vaan jollain tapaa väärältä. Aina pitäisi olla tekemässä jotain muuta tai ainakin paremmin ja tehokkaammin. Hiljaisissa hetkissä elämä olevinaan kuluu hukkaan.

Vaikka tietoinen ja järkevä minäni pyrkii saamaan nämä ajatukset kuriin, joku syvempi ja järjettömämpi minäni ei usko. Niinpä heräsin tänään aamulla aivan liian aikaisin pohtien aivan yhdentekevää työasiaa, joka on ajankohtainen vasta viikon kuluttua. Sieltä se alitajun syyttäjä kertoi, että kannattaa potea syyllisyyttä vähintään siitä, jos ei mistään muusta ymmärrä stressaantua.

Nyt sitten yritän olla tuottavampi kuin eilen. Yritän tuottaa edes sanoja, jotta alitajun syyttäjä tulisi tyytyväiseksi.

Ensi viikosta onkin sitten tulossa sen verran kiireinen, että ehdin taatusti potea syyllisyyttä siitä, että en ole lukenut taikka venytellyt viikkoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi blogi

Hehkutusta!

Tämä rasittava kehoni