Tämä rasittava kehoni

Kuuntelin eilen radio-ohjelmaa, jossa keskusteltiin kehosta. Toinen keskustelijoista kehui kehoaan, joka oli aina toiminut niin kuin sen pitikin toimia.

Minun kehoni ei ole oikein koskaan toiminut oikein. Jo lapsena siinä on ollut monenlaista vikaa. Ihoni kuivui ja kutisi. Sain silmälasit ja jouduin oikomishoitoihin.

11-vuotiaana sairastuin rajuun vatsatautiin, joka vei minut sairaalaan. Vatsataudin jälkitautina sairastuin niveltulehdukseen, jonka vuoksi kävelin toisinaan kyynärsauvoilla vielä 15-vuotiaanakin. Alle parikymppisenä olin samaan aikaan kolmen eri poliklinikan asiakkaana. Taistelin jatkuvasti kehoni toimimattomuuden kanssa. Alle kolmekymppisenä kehoni toimimattomuus kilpistyi tahattomaan lapsettomuuteen ja endometrioosin sairastamiseen. 35-vuotiaana kohtuni ja munasarjani poistettiin. Sain pitkästä aikaa kehoni hallinnan takaisin. En ollut enää kipeä.

Mutta ei keho sitä kaikesta ole selvinnyt kolhuitta. Voima on kadonnut ja lihaksia kiristää ja kivistää. Kantapäähän sattuu, lonkka naksuu ja kädessä on tenniskyynärpää.

Olen kateellinen sille keskustelijalle, joka piti hyvin toimivasta kehostaan. Minä en pidä kehostani ollenkaan. En nauti siitä, en pidä sitä kauniina, en usko sen toimivuuteen. Minun on todella helppoa laiminlyödä kehoani. En jaksa välittää siitä. En jaksa taistella sen kanssa.

Minun pitää ponnistella todella paljon pitääkseni kehoni kunnossa. On nimittäin paljon mielekkäämpää valita joku mieltä kehittävä puuha. Vartalon kehittäminen on minulle toissijaista. Eihän siihen ole koskaan voinut luottaa. Edes silloin, kun liikuin monta tuntia viikossa, keho ei osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Juuri silloin se osoitti, ettei pysty edes luonnollisimpiin juttuihin.

Rasittava keho, johon pitäisi kai jollain keinolla kiintyä. Rasittava keho, jota pitäisi yrittää ymmärtää ja josta pitäisi pitää kaikesta huolimatta. Rasittava keho, josta on pakko pitää huolta, vaikka se niin usein jättääkin pulaan.


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Voi, en tiedä mitä sanoisin. Rohkaisisin sinua ajattelemaan kehoasi kuitenkin arvokkaana, ainutlaatuisena. Ymmärrän kivun siitä ettei keho ole "onnistunut" siinä yhdessä, tärkeimmässä. Tämä sama kipu on minulla. Kuitenkin kehomme ansaitsee tulla rakastetuksi sellaisenaan. Voimia <3
Noora Friman sanoi…
Kiitos kauniista sanoistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hehkutusta!

Yksityisestä yleistä