Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Etäinen ja vaikea runous

Olen alkanut opetella runojen lukemista. Kaikkein eniten siksi, että runous tekee hyvää omalle kirjoittamiselleni. Runojen tiiviydessä ja ilmaisuvoimassa on paljon sellaista, mistä proosan kirjoittamisessakin voisi hyötyä.

Lukemisen lisäksi olen opetellut runoja kuuntelemalla sekä niitä että niiden analysointia esimerkiksi Teos ja Tulenkantajat -kirjakaupan mainioissa Runoraati-illoissa. On mahtavaa, kun joku auttaa avaamaan runot. Ja kun avaajia on useampi, ne aukeavatkin monella tavalla.

Siinä onkin syy siihen, miksi runot tuntuvat minusta vaikeilta ja vierailta. En ole tottunut lukemaan uudelleen ja uudelleen. Makustelemaan ja maistelemaan. Ajattelemaan lukemaani. Luovutan helposti, jos en heti tajua.

Ja siinä onkin syy siihen, miksi en jaksa perehtyä. Kuvittelen, että runoja täytyisi aina pystyä ymmärtämään. En osaa lukea ymmärtämättä. Jos en ymmärrä, ajattelen että paska minä tai että paska runo.

Yritän silti ja olen löytänytkin ihania hetkiä, sanoja ja lauseita. Uskon, että yrit…

Mitä sitä sitten tekisi?

Kummallinen viikko. Minulla ei ole yhdellekään illalle ohjelmaa. Paitsi perjantaille. Silloin on työpaikan pikkujoulut. Kaikki arki-illat kumisevat tyhjyyttä. Tämä on niin outoa!

Tänään olen ehtinyt työpäivän päälle käydä kirjastossa, tehdä ruokaa, katsoa televisiota, harjata koiraa ja leikata sen kynnet, päivittää blogia ja pohdiskella kirjoittamista.

Aion nauttia toimettomuudesta käyttämällä tällä viikolla aikaa kirjoittamiseen. Olen saanut edistettyä käsikirjoitustani jo aika kivasti ja kirjoittaminen tuntuu todella mielekkäältä. Olen kyllä vähän kärsimätön sen kanssa. Haluaisin saada sen valmiiksi. Sen vuoksi on mahtavaa, että juuri tällä viikolla siihen on aikaa.

Nautin siis tästä. Ensi viikolla onkin taas toisenlainen meininki.

Aina sopivasti syyllinen olo

Tuskailin eilen sen kanssa, että en tehnyt mitään hyödyllistä. Luin koko aamun kirjaa ja siinä lukiessani venyttelin itseäni. Kissat ja koira pyörähtivät aina välillä kainalossa tai vatsan päällä rapsuteltavina. Mieskin piipahti silloin tällöin lähettyvillä.

Ja aivan koko ajan minulla oli tunne, etten tee mitään järkevää. Aivan hölmöä! Kun samaan aikaan pitää huolta sekä kirjallisesta sivistyksestään että kehostaan ja vielä perheestään, on aivan täysin hyödyllisen tekemisen ytimessä. Silti olisi pitänyt olla jollain tapaa tuottavampi. Oli todella syyllinen olo.

Minua todella ärsyttää, että löydän itseni niin usein potemasta syyllisyyttä rauhallisista hetkistä. Se ei tunnu etuoikeudelta, vaan jollain tapaa väärältä. Aina pitäisi olla tekemässä jotain muuta tai ainakin paremmin ja tehokkaammin. Hiljaisissa hetkissä elämä olevinaan kuluu hukkaan.

Vaikka tietoinen ja järkevä minäni pyrkii saamaan nämä ajatukset kuriin, joku syvempi ja järjettömämpi minäni ei usko. Niinpä heräsin tänään aa…

Mistä kiire oikein tulee?

Minulla on aika usein sellainen olo, että olen kiireinen. On niin paljon kaikkea. Niin monta rautaa tulessa.
En kuitenkaan ole aivan varma, onko se totta. En oikeastaan usko, että olen tällä hetkellä kamalan kiireinen. Minulla on ollut paljon kiireisimpiäkin elämänvaiheita. Kun tein töitä ja kirjoitin gradua yhtäaikaa, olin oikeasti kiireinen. Silloin minulla oli minuuttiaikataulu jokaiselle päivälle.
Tällä hetkellä minulla ei ole mitään sellaista, joka pakottaisi minut minuuttiaikatauluun. Tunnen kuitenkin itseni todella kiireiseksi enkä ehdi tehdä niitä asioita, joita oikeasti haluaisin. Olisi kai tehtävä jonkinlainen elämänmuutos.
Mutta mistä se kiire oikein tulee? Elämässäni kiireisintä ja hektisintä on työni. Luulen, että siellä kiireen tuntu tulee hallitsemattomasta sälästä. Pitäisi muistaa ja ehtiä tehdä tuhansia pieniä asioita viikon aikana. Monista tuo, laita viesti, hyväksy loma-anomus, tiedota, tarkista, päätä, mitä seiskojen kanssa tehdään, tai kasien, tai ysien, ilmiöviik…

Hehkutusta!

Olen voittanut kirjoituskilpailun.

Osallistuin alkusyksystä Suomen kipu ry:n Kipu liikuttaa -kirjoituskilpailuun tekstilläni Kohta kipua ei enää ole. Suureksi ilokseni tekstini voitti koko kilpailun.

Se on aivan uskomatonta! En vain oikein tiedä, miten tähän suhtautuisin. Olen huono kilpailemaan. En yleensä kilpaile oikein missään. Vetäydyn herkästi pois tai lyön koko homman leikiksi. Vihaan hampaat irvessä kisaamista.

Nyt kuitenkin kilpailin omassa lajissani. Tämä oli koko elämäni toinen kirjoituskilpailu. Aluksi kävin kurkkimassa kirjoituskilpailun sivuja siinä toivossa, että saisin tietää jotain sijoituksestani. Sitten luovutin. Ajattelin, että ei minun tekstini kuitenkaan riitä. Ajattelin, että sinne on osallistuttu monilla varmasti paremmilla teksteillä. Aloin vetäytyä.

Niinpä olikin uskomatonta saada tietää, että voitto todella on tullut minulle. Se rohkaisee älyttömästi. Tekee mieli kirjoittaa heti seuraavaan kilpailuun ja sitä seuraavaan. Tulee sellainen olo, että ehkä oikeast…

Yksityisestä yleistä

Tällä hetkellä kirjoitan paljon yksityisestä. Kirjoitan rankoista kokemuksistani, epävarmuudesta, surusta, kehosta, ajatuksista. Kirjoitan kaikesta sellaisestakin, jota ei ole tapana sanoa ääneen. Olen monessa asiassa niin avoin, että pelottaa.

Tällä hetkellä olen kirjoittajana vahvimmillani juuri silloin, kun käsittelen yksityistä. Käytän paljon (eli liikaa) aikaa analysointiin ja tarkkailuun. Kirjoittajana vahvuuteni on se, että pyrin kirjoittamaan analysointini ja tarkkailuni tulokset tekstiksi.

Uskon, että ihminen on pohjimmiltaan aika samanlainen. Yhden reaktiot ja tunteet ovat kaikille tunnistettavissa. Yksityinen on yleistä. Ja se on kiinnostavaa.

Kyllä minua kiinnostaa, mitä mieltä minusta ollaan

Kuuluisi kai sanoa, että en välitä, mitä mieltä minusta ollaan. Olisin vain rohkeasti oma itseni. Olisipa hienoa, jos se olisi kohdallani totta. Menisi nimittäin paljon vähemmän energiaa kaiken oman toiminnan puimiseen.

Minua kiinnostaa paljonkin se, mitä mieltä minusta ollaan. Se johtuu siitä, että olen epävarma itsestäni. Olen myös aika ankara itselleni. En pidä konflikteista ja minua kammoksuttaa se, että persoonani saattaa herättää muissa negatiivisia tunteita.

Kaikesta tästä huolimatta ja kaiken tämän tietäen pyrin kuitenkin koko ajan olemaan oma itseni ja tekemään niitä asioita, joista nautin. Yritän esittää, että olisin itsevarmempi. Feikkaan, kunnes se muuttuu todeksi.

Analysoin silti jatkuvasti ihmisten reaktioita. Etenkin viime aikoina olen sortunut analysointiin, kun olen entistä enemmän kertonut itsestäni ja innostuksistani. Ensin epäröin pitkään, sitten kerron ja lopulta jään säikähtäneenä tarkkailemaan ihmisten reaktioita. Pelkään, että vaikutan liian ylpeältä tai liian …

Uutta ja jännittävää

Aloitin viime viikonloppuna opiskelun uudessa ryhmässä. Hain ja suureksi onnekseni pääsin opiskelemaan Viita-akatemian kolmevuotiseen kirjoittajakouluun.

Kirjoittaminen tuo mukanaan uskomattoman määrän tunteita.
On huumaavaa päästä osaksi kirjoittavaa yhteisöä. Viisitoista uutta ihmistä, jotka jakavat saman intohimon.
On pelottavaa jakaa omia tekstejä. Miten ne tuntuvatkin niin henkilökohtaisilta.
On innostavaa saada palautetta omista teksteistään ja huomata, että osaa kirjoittaa.
On omituista kuulla ja sanoa itsekin ääneen, että kirjoittaa ja että tähtää luomaan jotain julkista.
On ihmeellistä päästä lukemaan toisten – niin uskomattoman taitavien – kirjoittajien tekstejä.
On hurjaa ajatella, että on samassa ryhmässä näiden taitavien kanssa.

Enköhän siis kirjoita kirjoittamisesta pian paljon lisää. Se on yhtäkkiä tullut elämässäni hallitsevaksi ja innostavaksi teemaksi.

Tämä rasittava kehoni

Kuuntelin eilen radio-ohjelmaa, jossa keskusteltiin kehosta. Toinen keskustelijoista kehui kehoaan, joka oli aina toiminut niin kuin sen pitikin toimia.

Minun kehoni ei ole oikein koskaan toiminut oikein. Jo lapsena siinä on ollut monenlaista vikaa. Ihoni kuivui ja kutisi. Sain silmälasit ja jouduin oikomishoitoihin.

11-vuotiaana sairastuin rajuun vatsatautiin, joka vei minut sairaalaan. Vatsataudin jälkitautina sairastuin niveltulehdukseen, jonka vuoksi kävelin toisinaan kyynärsauvoilla vielä 15-vuotiaanakin. Alle parikymppisenä olin samaan aikaan kolmen eri poliklinikan asiakkaana. Taistelin jatkuvasti kehoni toimimattomuuden kanssa. Alle kolmekymppisenä kehoni toimimattomuus kilpistyi tahattomaan lapsettomuuteen ja endometrioosin sairastamiseen. 35-vuotiaana kohtuni ja munasarjani poistettiin. Sain pitkästä aikaa kehoni hallinnan takaisin. En ollut enää kipeä.

Mutta ei keho sitä kaikesta ole selvinnyt kolhuitta. Voima on kadonnut ja lihaksia kiristää ja kivistää. Kantapäähän sattuu…

Kirjoittamisesta -podcast

Törmäsin sattumalta Spotifyssa Nuori voima -lehden podcastiin, joka käsittelee kirjoittamista. Neljä jaksoa on nyt kuunneltuna ja näistä saa kyllä todella paljon ideoita. Suosittelu siis Kirjoittamisesta-podcastille!

Oppilaan roolissa

Aloitin uuden harrastuksen, ilmajoogan. Se on ihanaa ja kamalan vaikeaa. On ihanaa onnistua hurjalta vaikuttavissa jutuissa, mutta monta kertaa tunnin aikana en onnistu. Ainakaan yhtä sulavasti kuin haluaisin.

Kun vaikea asia tulee esiin, huomaan kiukustuvani todella helposti. Sätin ensin mielessäni itseäni siitä, että en ole aikaisemmin treenannut tarpeeksi voimaa tai notkeutta. Kun olen moittinut itseäni tarpeeksi, käännän kiukun opettajaan. Tällaisenkin turhanpäiväisen jutun hän tänään keksi. Eikö hän tajua, että tämä on liian vaikeaa? Ei kukaan tavallinen ihminen pysty tähän. Sitten huomaan, että moni pystyy ja alkaa hävettää. Nyt ne kaikki katsovat, kuinka surkea olen.

Tuohon kaikkeen liittyy niin kamalan monta ikävää tunnetta, että olisi helppo jättää enää menemättä. Olen joskus jättänytkin jonkin harrastuksen samanlaisesta syystä. En ole kokenut opettajaa tarpeeksi kannustavaksi, vaan olen jäänyt negatiiviseen kiinni. En osaa. Tämä laji ei ole minua varten.

Ilmajoogaa jatkan, k…

Opettaja

"Opettajaa minusta ei ainakaan tule!"

Eikä oikein meinannut tullakaan. Ainakaan virallisesti. Olin valeopettaja, epäpätevä, työnhaun pahnanpohjimmainen todella pitkään. Siihen on monta syytä ja varmasti palaan niihinkin aiheisiin myöhemmin.

Nyt kuitenkin olen opettaja ja rakastan työtäni kovin. Työni on todella innostavaa ja saan puuhata omien intohimojeni eli kielen ja kirjallisuuden parissa päivät pitkät. Saan viettää aikaa nuorten kanssa ja keskustella kiinnostavista asioista. Saan osallistua nuorten elämään ja antaa yhdenlaista aikuisen mallia.

Nyt kuitenkin olen opettaja ja työni ärsyttää minua. Työni on hektistä. Kaipaisin työpäiviini aikaa ajatuksille. Työni on äänekästä ja tunteikasta. Aina joku on pahalla tuulella eikä halua osallistua. Aina joku huutaa. Jollakin on aina asiaa. Ei ole hiljaista hetkeä. Koko ajan pitää muistaa sata asiaa ja selvittää kymmenen.

Sellaista kai se työelämä on. Aina on vähän kaipuu lomalle, mutta plussan puolelle jäädään. Ihan hyvä työ. T…

Pyhän kaipuu

Minulla ei ole uskontoa eikä ole koskaan ollutkaan. Olen syntynyt uskonnottomaan perheeseen enkä ole ikinä kuulunut kirkkoon.

En kaipaa elämääni uskontoa tai jumalaa enkä uskovaa yhteisöä, mutta toisinaan huomaan, että minulla on kaipuu pyhään. Huomaan viehättyväni muiden pyhistä paikoista.

Ajattelin asiaa tällä viikolla, kun vierailin koulumme oppilaiden kanssa kirkossa. Ohjelma ei ollut lainkaan uskonnollinen, mutta pelkkä kirkkosali tuntui mukavalta paikalta ja jotenkin olisin halunnut jäädä sinne hiljentymään.

Myös erään ortodoksituttavani kotialttari tuntui viehättävältä. Ja toisaalta myös joogatunnin lempeä tunnelma.

On minulla ja perheellänikin pyhiä paikkoja. Esimerkiksi kesäpaikan pihan seita. Sinne vain on täältä kaukaa maailmalta niin kamalan pitkä matka.

Luulen, että minun pitäisi rakentaa itselleni jonkinlainen alttari. En vain oikein tiedä, mitä siihen laittaisin. Voisin myös yrittää löytää kotini läheltä sellaisen luonnonpaikan, jossa voisin käydä hiljentymässä.

Olisi k…

Lukija

Kuva
Olen lukenut aina paljon. Kun opin lukemaan, äitini lainasi kirjastosta kirjan, jonka nimi on Näin kirja syntyy. Kirjassa kissat työskentelivät kirjan teon parissa ja yksi kissoista oli kustannustoimittaja. Päätin heti, että minusta tulee isona kustannustoimittaja, koska sillä tavalla saisin lukea kaikki maailman kirjat.



Minusta ei tullut kustannustoimittajaa, mutta minusta tuli suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Lukeminen on edelleen minulle tärkeää ja nyt, kun en ole enää pariin vuoteen opiskellut, voin keskittyä kaunokirjallisuuden lukemiseen. Se on aivan ihanaa!

Voi kunpa olisi enemmän aikaa ja keskittymiskykyä lukea.

Toivoo N

Kirjoittaja

Haaveilin nuorena, että olisin kuin Vihervaaran Anna. Että kirjoittaisin koko ajan.

Olisin halunnut olla päiväkirjaa kirjoittava nuori, jolla olisi aina sanottavaa. Aloitin monta päiväkirjaa. Kirjoitin ensimmäisiä sivuja ja unohdin.
Lukiossa sain äidinkielen opettajalta jatkuvasti palautetta, että kirjoitan kyllä oikeakielisesti, mutta sisältö on köyhää. En koskaan saanut apua sisällön parantamiseen. Äidinkielen tunneilla keskityttiin enemmän pilkkuihin. Niissä olinkin todella taitava!

Kun viimein tajusin, että kirjoitan paljon paremmin, jos kirjoitan oikealle lukijalle, aloitin blogin. Ensin pidin hääblogia. Se oli mielekästä ja ihanan yhteisöllistä. Häiden jälkeen se blogi ei enää ollut oleellinen, mutta puolisen vuotta häiden jälkeen aloin ymmärtää, että en ehkä saakaan lasta. Perustin lapsettomuusblogin. Sain paikan ajatuksilleni ja löysin taas yhteisön. Sain vertaistukea.
Kun olin aikani kirjoittanut blogia, aloin kaivata lisää. Osallistuin Simpukka ry:n luovan kirjoittamisen ryh…

Mikä minä olen?

Olen kirjoittaja.
Olen lukija.
Olen vaimo.
Olen tytär.
Olen sisko.
Olen ystävä.
Olen suomen kielen opettaja.
Olen kissan omistaja.
Olen koiran omistaja.
Olen adoptio-odottaja.
Olen endometrioosin sairastaja.
Olen innostuja.
Olen innostaja.
Olen toimija.
Olen stressaaja.
Olen ahdistuja.
Olen oivaltaja.
Olen tarkkailija.

Olen tamperelainen ja olen muoniolainen.

Olen ujo, rohkea, hiljainen, puhelias, itsevarma, epävarma, iloinen, surullinen, vihainen, pelokas, kaunis, ruma, ihana, ällöttävä, avoin, sulkeutunut, lempeä, julma, ystävällinen, töykeä, hidas, nopea, levoton, levollinen, ristiriitainen.

Kaikkea tätä.

Toivoo N

Uusi blogi

Olen kirjoittanut blogia jo pitkään. Se blogi on nimeltään Toiveissa ja siinä keskityn tahattomaan lapsettomuuteeni. Alkuun kirjoitin tuota blogiani anonyymisti. Nyt rankoista ajoista on kuitenkin jo kulunut kauan. Lisäksi olen ollut mukana keväällä 2017 ilmestyneessä Raisa Kyllikki Rannan Odotus-teoksessa, jonka julkaisun myötä olen kertonut tarinaani myös lehtien sivuilla. Siksi nimettömyys ei tunnu enää niin tärkeältä.

Olen usein kaivannut sellaistakin paikkaa, johon voisin kirjoittaa kaikesta muusta minua kiinnostavasta. Olkoon tämä blogi sellainen.

Tässä blogissa keskitytään siis kaikkeen siihen, mikä minua sattuu kiinnostamaan. Voisin tässä vaiheessa ennustaa, että tekstit koskevat ainakin suomen kieltä ja kieltä yleensäkin, kirjallisuutta ja kirjoittamista, opettajan työtä, omia tunteitani, olojani ja oivalluksiani. Ehkä ajankohtaisia asioitakin, mutta tuskin ajallaan. (Olen nääs usein aika hidas reagoimaan.)

Olisipa hienoa, jos pähkäilyni kiinnostaisivat myös muita!

Toivoo N