Tekstit

Radio-ohjelmasuositus: Havaintoja ihmisestä

Tänään kuuntelin kiinnostavaa Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksoa, joka käsitteli opiskelua ja oppimista. Jakson nimi on Stressi ja pelko ovat myrkkyä aivoille.

Näin ohjelmassa kertoo aikuisopiskelija Jari:
"Kotitehtävien paljouden ja tenttien edessä aikuiset ihmiset muuttuvat hetkeksi kuin lapsiksi jälleen. Tehtävistä purnataan, tulee kiukuttelua ja vastarintaa. Systeemi on väärässä ja sortaa opiskelijaa. Ope on tyhmä ja kalkkis. Tämä on oikeastaan hyvin huvittava reaktio huomata. Samalla se kertoo varmasti jotain uuden oppimisen haasteista ja peloista, jotka eivät pääty nuoruusvuosiin. Kyseessä lienee vähän sama reaktio kuin vierailu omien vanhempien luona lapsuudenkodissa. Vanhemmille saattaa olla edelleen siellä  lapsi tai vähintään murrosikäinen."

Oppiminen on aina hankalaa ja oikeastaan aika pelottavaakin. Lapset joutuvat oppimaan paljon, mutta meidän aikuisten – jopa opettajienkin! – on mahdollista vältellä uuden oppimista viimeiseen saakka. Sen vuoksi voi olla todell…

Kirjoittaminen on uskomattoman kovaa työtä

Olen kirjoittanut pidempää käsikirjoitusta aktiivisesti reilun vuoden verran. Käsikirjoitus etenee tasaiseen tahtiin ja olen siihen tahtiin oikein tyytyväinen. Kirjoitan päivätyöni ja muidenkin harrastusteni lisäksi, joten jokainen kirjoitushetki on ylellistä ja aihe ylpeydelle.

Mitä enemmän kirjoitan ja opiskelen kirjoittamisesta, sitä enemmän tajuan, kuinka uskomattoman kovaa työtä kirjoittaminen on. Pitkän käsikirjoituksen tekeminen on todella suuren kokonaisuuden hallintaa. Se on sitä, että kokonaisuus on koko ajan mielessä ja että pienetkin osaset ovat koko ajan mielessä. Ei niin, että kaikkea pitäisi ajatella koko ajan, mutta niin, ettei mikään pääse liian pitkäksi ajaksi unohtumaan.

Työn tekee rankaksi myös se, että se on hurjan pelottavaa. On todella jännittävää kaivaa mielikuvituksesta asioita ja asettaa ne muiden nähtäville.

Suurimmaksi osaksi kirjoittaminen on minulle nautinnollista. Pystynhän hautautumaan muuhun tekemiseen silloin, kun ei vain toimi. Samaan aikaan se on ku…

Mitä luen nyt?

Kuva
Lapsena luin lähikirjastosta kaikki mahdolliset kirjat. Nukuin niin, että tyynyn alla oli kasa kirjoja. Luin aina paljon, mutta jossain vaiheessa opiskelu otti yliotteen lukemisesta. Kun luki päivät pitkät tietokirjoja opiskelua varten, ei jaksanut lukea muuta. Sitten tuli älykännykän, sosiaalisen median ja Netflixin aika ja lukemiselle tuli kamalasti kilpailijoita.

Olen kuitenkin päättänyt, että lukeminen on edelleen minun juttuni. Pidän laukussa kirjaa, jonka nappaan esille niissä tilanteissa, joissa kännykkä helposti etsiytyy käteen. Pakotan itseni lukemaan ja se kannattaa. Tulee oikeasti luettua enemmän.

Vajoan toisinaan keskittymiskyvyttömyyteen. Silloin lukeminen tuntuu liian raskaalta. Mielenkiinto herpaantuu ja tulee tartuttua kännykkään kirjan sijaan. Miten onkaan mahdollista, että ihanien ja kiinnostavien tarinoiden sijaan tulee ajauduttua lukemaan Facebookia, Lemmikkipalstoja ja Vauva.fi:tä? Se on käsittämätöntä, koska netti tarjoaa paljon turhauttavaa ja ihan turhaa luetta…

Tänään syntyi tekstiä ja ruisleipää

Kuva
Hiihtoloman viimeiset tunnit ovat käsillä ja vihdoin minulla on sellainen olo, että tekstiäkin syntyy. Pari sivua tänään. Se ei ole superpaljon, mutta on sellainen olo, että tämä kulkee kyllä. Otin tavoitteekseni lähettää jokaiselle kirjoituskurssin tapaamiselle tekstiä. Edellisen lähetyskerran päälle on nyt syntynyt seitsemän sivua. Se on ihan hyvä määrä. Jos tämä tahti pysyy, valmistakin tulee joskus.

Sain puolitoista vuotta sitten itselleni ruisleivän juuren uskomattoman hienon harrastukseni Elämyskerhon kautta. (Elämyskerhosta lupaan kertoa myöhemmin lisää.) Siitä lähtien juuri on odottanut pakastimessa leipojaansa.

Tällä viikolla päätin vihdoin alkaa ruisleivän tekoon ja otin juuren pois pakkasesta torstaina. Elvytin ensin juurta pari päivää ja sitten hapatin taikinavelliä vielä vuorokauden ajan. Tänään leivoin leivän. Pariin otteeseen täytyi kyllä soittaa äidille ja varmistaa, että olen tekemässä jotain järkevää. Äidin kannustus auttoi ja leivästä tuli ihan mahtavaa. En välttämä…

Tekstiä ei synny

Olen kirjoittanut kamalan vähän viime aikoina. Selvästi kirjoittamisen kanssa on sujuvia kausia ja sujumattomia kausia. Kun sujuu, kirjoitan molempia blogeja, instatekstejä ja käsikirjoitusta. Kun ei suju, en kirjoita oikeastaan mitään.

Tällä viikolla olen ollut hiihtolomalla ja olen pikku hiljaa palauttanut itseäni tavoitteellisemman kirjoittamisen ääreen. Olen saanut kirjoitettua käsikirjoitusta. Tosin olisin toivonut saavuttavani jotain flow-tilan tyyppistä edes hetkeksi. Ja saavani aikaan useampia sivuja tekstiä.

Tällä kertaa minulla ei ole mitään suurempaa sanottavaa, mutta olkoon tämä teksti etiäinen siitä, että pian kirjoitan lisää.

Etäinen ja vaikea runous

Olen alkanut opetella runojen lukemista. Kaikkein eniten siksi, että runous tekee hyvää omalle kirjoittamiselleni. Runojen tiiviydessä ja ilmaisuvoimassa on paljon sellaista, mistä proosan kirjoittamisessakin voisi hyötyä.

Lukemisen lisäksi olen opetellut runoja kuuntelemalla sekä niitä että niiden analysointia esimerkiksi Teos ja Tulenkantajat -kirjakaupan mainioissa Runoraati-illoissa. On mahtavaa, kun joku auttaa avaamaan runot. Ja kun avaajia on useampi, ne aukeavatkin monella tavalla.

Siinä onkin syy siihen, miksi runot tuntuvat minusta vaikeilta ja vierailta. En ole tottunut lukemaan uudelleen ja uudelleen. Makustelemaan ja maistelemaan. Ajattelemaan lukemaani. Luovutan helposti, jos en heti tajua.

Ja siinä onkin syy siihen, miksi en jaksa perehtyä. Kuvittelen, että runoja täytyisi aina pystyä ymmärtämään. En osaa lukea ymmärtämättä. Jos en ymmärrä, ajattelen että paska minä tai että paska runo.

Yritän silti ja olen löytänytkin ihania hetkiä, sanoja ja lauseita. Uskon, että yrit…

Mitä sitä sitten tekisi?

Kummallinen viikko. Minulla ei ole yhdellekään illalle ohjelmaa. Paitsi perjantaille. Silloin on työpaikan pikkujoulut. Kaikki arki-illat kumisevat tyhjyyttä. Tämä on niin outoa!

Tänään olen ehtinyt työpäivän päälle käydä kirjastossa, tehdä ruokaa, katsoa televisiota, harjata koiraa ja leikata sen kynnet, päivittää blogia ja pohdiskella kirjoittamista.

Aion nauttia toimettomuudesta käyttämällä tällä viikolla aikaa kirjoittamiseen. Olen saanut edistettyä käsikirjoitustani jo aika kivasti ja kirjoittaminen tuntuu todella mielekkäältä. Olen kyllä vähän kärsimätön sen kanssa. Haluaisin saada sen valmiiksi. Sen vuoksi on mahtavaa, että juuri tällä viikolla siihen on aikaa.

Nautin siis tästä. Ensi viikolla onkin taas toisenlainen meininki.